Pages

13/11/2012

Puujuna



Päiväkodissa järjestettiin viime viikolla isänpäivärata, johon pääsin osallistumaan isän tuuraajana. Yhdessä tehtäväpisteessä pääsimme tekemään puutöitä. Voi että, tyttöjä jännitti! Tytöt toivoivat junaa ja voin sanoa, että olin helpottunut. Nykyään kun junat ovat niin virtaviivaisia, tehtävä ei vaikuttanut kovin vaikealle. Mutta käytännön toteutus olikin hieman haasteellisempi. Puupalasta piti sahata aika paksu pala pois käsisahalla. Voin kertoa, että hiki tuli ja happi loppui! Kirosin hiljaa mielessäni, miksi lähdin tähän hommaan. Sahaus kuitenkin onnistui lopulta ja junan viimeistelyt teimmekin sitten isän kanssa kotona. Tytöt pääsivät itse hiomaan puupalojaan ja luvan kanssa saivat maalata junan äidin akryylimaaleilla. Ja voilá! Hieno pendolino siitä tulikin!






















Junalle piirrettiin myös raiteet, joita pitkin puksuttaa eteenpäin.

Veturi sai valkoisen värin pintaan ja vaunu on raikkaan vihreä!


2 comments:

Aino said...

Siitähän tuli tosi hieno! Kannatti äidin hikoilla. :)

Ulla said...

joo, luulin olevani ovela ja pääsevän helpolla, mutta toisin kävi! Mutta tytöt olivat kyllä onnesta soikeena, kun pääsivät maalaamaan! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...