Pages

17/06/2012

Orkidea

Sain aikanaan vaariltani innostuksen orkideoihin. Pidin niitä alkuun vaikeahoitoisina ja helposti tapettavissa olevina kukkasina. Pari ensimmäistä yksilöä onnistuinkin kukinnan jälkeen kuivattamaan kuoliaaksi, mutta sen jälkeen olen oppinut todella yksinkertaisen ja helpon tavan pitää orkideat hengissä: orkideani käyvät joka sunnuntai puolen tunnin kylvyssä. Kukkia ei saa kastella kastelukannulla, vaan nimenomaan kylvettäminen on niille paras tapa saada vettä. Vaikka kukkaseni ovat puoliaurinkoisella ikkunalaudalla, malttavat ne kesähelteilläkin odottaa kylpyä koko viikon kuivahtamatta.

Lisäksi olen huomannut, että orkideat "kannustavat" toisiaan kukkimaan. Minulla on neljä erilaista orkideaa ja kun yksi aloittaa kukinnan, toiset seuraavat perässä. Tästä johtuen ne kukkivat monta kertaa vuodessa ja koskaan ei tarvitse katsella tyhjiä kukkavanoja. Vajaa vuosi sitten hankkimassani keltaisessa orkideassa on parhaillaan 15 kukkaa ja usea nuppu vielä puhkematta. Kyseinen orkidea on ehtinyt kukkia ikkunalaudallani jo kolme kertaa alle vuoden sisällä!



No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...